Takaisin

Hissien jälkiasennus hyödyttää koko taloyhtiötä

Haaslahti Oy asensi jälkiasennuksena yhteensä yhdeksän hissiä asunto-osakeyhtiö Karistimentie 3:en. Haastava ja iso urakka saatiin maaliin sovitussa aikataulussa pienistä viivästyksistä ja yllätyksistä huolimatta. Yllättävissä tilanteissa Haaslahti pystyi toimimaan ammattimaisesti, nopeasti ja luovasti.

Asunto-osakeyhtiö Karistimentie 3:en kuuluu kaksi kerrostaloa, joissa on yhteensä 103 asuntoa. Myllypuron Karistimentiellä ja Tuulimyllyntiellä sijaitsevat talot on on rakennettu 1960-luvulla. Rakennuksen yhteydessä ei taloihin oltu tehty hissejä, vaan pelkät portaat.
– Pari-kolme vuotta sitten suunnitelmissamme oli korjata talojen ulko-ovet. Siinä yhteydessä päätimme tarkistaa, mikä tällaisen jälkiasennushissin hinta olisi. Siitä jonkin ajan kuluttua teimme yhtiökokouksessa päätöksen hissien rakentamisesta, muistelee taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Häyrynen.
– Urakasta järjestettiin tarjouskilpailu. Me päädyimme Haaslahti Oy:hyn, Häyrynen jatkaa.

Karistimentielle jälkiasennushissit
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Häyrynen kiittää Haaslahtea hyvin sujuneesta projektista.

Helpotusta arkeen ja liikkumiseen

Kahteen taloon asennettiin yhteensä yhdeksän Kone Oy:n hissiä. Päätös hissien asentamisesta ei ollut Häyrysen mukaan sieltä helpoimmasta päästä.
– Päätös jälkiasennushissien asentamisesta on aina jonkin verran vaikeaa. Se tulee jakamaan asuntoosakeyhtiön osakkaiden mielipiteet. Tässäkään tapauksessa enemmistö ei ollut mikään valtaisa, mutta kuitenkin selkeä, Häyrynen summaa.

Hissien asennus hyödyttää erityisesti esimerkiksi taloyhtiön iäkkäämpiä tai liikuntarajoitteisia asukkaita. Hissi auttaa tietysti myös lapsiperheiden arjessa.
– Asun itse ensimmäisessä kerroksessa. Näen asian niin, että joka tapauksessa tämä hyödyttää yhtiötä ja jossain määrin minuakin, joka en hissejä paljonkaan käytä.

Mallikelpoinen suoritus

Haaslahti suoriutui isosta ja haasteellisesta urakasta Häyrysen mukaan hyvin. Pienistä viivästyksistä huolimatta kokonaisuus saatiin valmiiksi sovitussa aikataulussa. Yllättävissä tilanteissa Haaslahti pystyi reagoimaan ammattimaisesti, nopeasti ja ennen kaikkea luovasti.

Hissit ovat olleet käytössä nyt reilut puolitoista kuukautta. Häyrysen mukaan kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä hisseihin ja niitä onkin käytetty ahkerasti.
– Olen minä nähnyt jo ensimmäiset myynti-ilmoituksetkin tämän taloyhtiön asunnoista, joissa on lukenut, että hissitalosta Myllypurossa myytävänä sitä ja tätä, Häyrynen naurahtaa.
– Mielestäni projekti sujui hyvin mallikelpoisesti ja uskallan suositella Haaslahtea varteenotettavaksi vaihtoehdoksi vastaaviin toteutuksiin. Heidän täytyy tietysti aina voittaa tarjouskilpailu, mutta meidän kokemuksemme ovat positiivisia, Häyrynen toteaa.

Facebook Twitter LinkedIn